lauantai 31. lokakuuta 2015

Lepakko


Ohje lepakkoon

Tarvikkeet:

pussinsulkija (tai muuta ohutta rautalankaa)
mustat sukkahousut (tai muu ohut musta kangas)
ruskeaa, harmaata ja mustaa villaa
liimaa
sakset
sivuleikkurit
mustaa maalia

1. Ohutta rautalankaa löytyy esimerkiksi pitkästä pussinsulkijasta. Poista paperi rautalangan päältä.

2. Leikkaa mustasta sukkahoususta siiven kaavan levyinen pala. 
 

3. Pyöritä villasta pieni soikea pallero. Selkäpuolelle sopii tummin villa ja kasvoihin vaalein.


4. Leikkaa kaavan mukaisesti siivet. Taivuta rautalangasta siipien yläreunan muoto. Katkaise ylimääräinen rautalanka pois.


5.  Taivuta rautalangasta pienet v-kirjaimet.


6. Liimaa v-kirjaimet siipien alle siten, että rautalanka osuu siipien alareunan kaarien kärkeen.


7.  Pujota siipein yläreunan rautalanka lepakon vartalon selkäpuolen läpi.


8. Liimaa siivet selkäään ja yläreunan rautalankaan.


9. Leikkaa sukkahoususta pienet korvat  ja liimaa ne lepakon päähän. Anna liimojen kuivua ja leikkaa siipien reunojen yli menevät rautalangat pois.



10. Kun liima on kuivunut, maalaa rautalangat mustiksi.



 11. Siipiä voi taivuttaa sopivaan asentoon.


 


12. Valmis!



maanantai 26. lokakuuta 2015

Kurpitsan ohje

Halloween lähestyy, joten tässä olisi ohje kurpitsaan.

Kurpitsa

Tarvikkeet:

keltaista Fimoa
punaista Fimoa
vihreää Fimoa
veitsi

1. Minulla oli käytössä punainen Fimo 26 ja keltainen 16.
Leikkaa keltaisesta fimosta pala ja lisää joukkoon noin 1/8 osa punaista fimoa. Pehmennä ja sekoita, taittele ja puristele kunnes väri on tasainen oranssi.




2. Pyöritä oranssi fimo noin 2 cm:n palloksi. Tee mahdollisesti ylijäävästä massasta erikokoisia palloja, niin saat monenkokoisia kurpitsoja.


3. Painele veitsellä kahdeksan uraa kurpitsan ympäri. Urien määrää voi vaihdella eri kurpitsoissa.


4. Purista kurpitsaa hieman litteäksi. Pyöristele urien reunaa kallistelemalla veistä, jolloin terävät reunat häviävät. Pyöristelyjä voi tehdä myös sormella.


5. Ota pienet nokareet vihreää ja keltaista fimoa ja sekoita ne huonosti yhteen. Keltainen ja vihreä saavat hiukan erottua toisistaan ja kara on aidomman näköinen. Pyöritä nokareesta pieni pötkö ja paina toinen pää hieman leveämmäksi.



 6. Paina kara kurpitsan päälle.


7. Painele veitsellä tai kynnellä karan reunat tiiviisti kiinni kurpitsaan.


8. Kurpitsoihin voi tehdä vihreästä koristekiehkuroita, mutta oikeastihan kiehkurat kasvavat kurpitsan varsissa eivät karassa.


9. Valmis!



torstai 15. lokakuuta 2015

Kurpitsa

Olen jemmaillut erivärisiä Fimo-massoja jo pitkään, mutten ole saanut tartuttua massailuun. Koitettiin lasten kanssa, miten massa käsissä taipuu ja syntyi matoja, kurpitsoita ja vihannesasetelma. Onnistuin jopa sekoittamaan keltaisesta ja punaisesta oranssia, vaikka epäilin massojen sekoittuvuutta. Siis esittelyssä ensimmäiset fimo-ruokani ikinä :)




 Kurpitsat tulevat mukaan viikonlopun Suureen Snadiin Vantaalle www.suurisnadi.fi. Messut ovat auki la ja su 10-17. Toinen pöytäni täyttyy Mineillenin tuotteista. Tervetuloa!