tiistai 16. joulukuuta 2014

Lankamatto

Joulukalenterin luukku 16



Lankamaton ohje

Tarvikkeet:

valkoinen kangas
lyijykynä
harmaata lankaa
punaista lankaa
liimaa
tikku

1. Leikkaa 8 cm x 6 cm pala puuvillakangasta. Piirrä kuvio lyijykynällä kankaaseen.





2. Levitä liimaa tikun avulla kuviokohtaan muutaman sentin matkalle. Liimaa punainen lanka. Jatka näin koko kuvio loppuun.




3. Liimaa harmaata lankaa pohjaväriksi. Tee ulkoreunat suoriksi ja kuvion keskellä taas mukaile kuviota.




 4. Leikkaa mahdollisesti reunoista näkyviin jäänyt kangas pois. Valmis!


Ekstra!

Paperimaton ohje

Tarvikkeet:

karkeaa kangasta
lehdestä leikattu kuva
liimaa
vettä
sakset

1. Leikkaa lehdestä mattoon sopiva kuva tai kaksi.


2. Ota sormenpäihin muutama tippa vettä ja rypistä kuva. Suorista kuva uudelleen. Näin varsinkin kiiltopaperisesta kuvasta tulee kangasmaisempi.



3. Levitä kuvan taakse liimaa ja liimaa kuva lankasuoraan kankaalle. Jätä ympärille sentin saumavarat. Painele paperi tiiviisti kankaalle, jolloin karkea kangas muodostaa kuvion myös paperin pintaan. Anna kuivua.



4. Leikkaa ylä- ja alareunan kangas lähes paperinmyötäisesti pois.


5. Pura lankakerrokset päädyistä, jolloin muodostuu maton vipsut.


6. Valmis!

 


4 kommenttia:

  1. Aivan ihania ohjeita. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon, että ohjeistani saa uusia ideoita harrastamiseen :)

      Poista
  2. Molemmat ohjeet aivan ihania! Kokeiluun menevät! :)

    VastaaPoista