Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Mineillen

Taas mennään! Perustin aikoinani Pienen Nukkekotikaupan ja pyöritin verkkokauppaa viitisen vuotta. Myin yrityksen, kun lapsoset olivat vauvaikäisiä ja nyt mieli halajaa takaisin miniatyyrikauppiaaksi.

Joten...

Olen kuukauden päivät rakentanut nukkekotikauppa Mineilleniä :) Verkkokauppa on nyt auki, vaikka tuotetiedoissa on vielä ties mitä. Mittoja ainakin puuttuu ja luultavasti kirjoitusvirheitä on riittämiin, kun tuotetietoja iltahommina väkästän. Viiluista puuttuu ainakin kuvia ja kokotietoja. Tässä kuvakimaraa ensimmäisten tuotteiden saapumispäivältä.












Tervetuloa tutustumaan Mineilleniin! www.mineillen.fi

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Mallinukkeja

Ensi viikon sunnuntaina on taas Forssassa Wanhanajan lelumarkkinat ja aion mennä paikalla myyjäksi. Myytäviä nukkekotitavaroita on jäänyt edellisiltä markkinoilta , mutta ainahan haluaa tehdä jotakin uutta.

Tällä kertaa tein mallinukkeja. Raidallinen kangas ei oikein asettunut, joten pidän raidallisen mallinuken itse, mutta muuten nämä kaikki tulevat myyntipöydälle. Valkoinen on miesvartalo, muutama pienemmistä sopisi lapsiksi tai pienemmän mittakaavan nukkekotiin.



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ullakko

Osallistuin Nukkekotiyhdistyksen vintti-kilpailuun ja nyt kun Model Expo ja äänestys ovat ohi, saa julkaista kuvia tämän kevään projektistani.

This is an attic I made for a competition. Voting is now over and I can publish some pictures of my spring project. Items are mainly made by me.

Tällaisen tekstin laitoin saatteeksi:



Leppäkiven kartanon ullakko

”Nuori runoilijasielu Hilda katselee ullakkohuoneen ikkunoista Leppäkiven kartanon peltojen yllä kieppuvaa naakkaparvea. Ote mustasta sulkakynästä jämäköityy ja katse siirtyy takaisin valkoiseen paperiin. Kynä kirjoittaa muutaman rivin ja ajatus harhautuu sisälle huoneeseen. Seinän raosta puhaltava kevättuuli heilauttaa isotädin hääpuvun helmaa ja liekki öljylampussa niiaa. Hyllyjen ja seinänvierten esineet kertovat suvun tarinaa useamman sukupolven ajalta. Tyttö hymyilee ja kirjoittaa taas sanan tai kaksi.”

Ullakon seinät on rakennettu puusepänverstaan hukkapaloista. Lattia on askartelutikuilla laudoitettua vaneria ja katon vaneri on pinnoitettu pahvisilla kattotiilillä. Esineet ullakossa ovat itse tehtyjä korttiaskarteluun tarkoitetusta kartongista leikattuja kehyksiä, 1800-luvulta peräisin olevaa nukenpäätä ja uutta valaisinta lukuun ottamatta. Seinällä roikkuu aitoja pellavavyyhtejä, runoilijan erkkeri-ikkunan peittona on kulma vanhasta nenäliinasta, yksi mattorullista on vanha lakanapitsin pala ja kuivakukat olen kerännyt omasta, kuivatusta hääkimpustani.

Jos näet ullakolla liikettä, saattaa se olla siipiään venyttelevä lepakko tai tavaroiden takana piilotteleva hiiri.



Tuoli on tehty rottingista, pahvista, vaahtomuovista ja pellavakankaasta.


Purjevene on dass-massaa, hammastikkuja ja puuvillaa. Täytetty bambi on sahattu seinäkoristeesta. Matkalaukut ovat maalaamalla patinoitua tekonahkaa.

Lattialuukusta "pääsee" alakertaan.





Antiikkinnen polkupyörä on tehty rautalangasta, sähköjohdosta ja kartongista. Satula on paksua nahkaa.





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Turun messut

Menen huomenna ja sunnuntaina Turun Messukeskukseen myymään nukkekotijuttujani. Messut ovat auki 10-17 molempina päivinä. Lisätietoja www.nukkekotimessut.fi.

Näin ihanan peilin kuvan sisustuslehdessä ja tein myyntiin muutamia samantyylisiä vintage-peilejä.






perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lokerikko



Kiersin hiihtolomalla raumalaisia kirpputoreja, kuinka ollakkaan :), ja löysin vanhan puisen lokerikkolaatikon. Vanhat rasiat ovat muutenkin ihania, mutta tästä päätin tuunata jonkinlaisen myyntitelineen markkinoita varten.

I bought an old wooden box from flea market. Lovely as it is, but I decided to make a little sales article stand.



Tein kannesta pienen huoneen lisäämällä hyllyn. Lattiaan tuli laudoitus, seinään tapetti ja boordi ja ainoaksi kiintohuonekaluksi pieni, valkoinen hylly. Hyllyn tein puunpalasta ja rautalangasta.

I made a little room by adding a floor, some wallpaper and a small shelf.


 
Huoneen voi sisustaa lokerikkoon aseteltujen myyntiartikkeleiden teeman mukaisesti vaikkapa ompelunurkkaukseksi.

The room can be decorated with articles that are sold in those smaller boxes.










keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukuvaelma

Joulukalenterin luukku 24



Joulukuvaelman ohje

Tarvikkeet:

kolme askartelutikkua tai tulitikkua
sisalkuitua, heiniä tms.
hiekkapaperia
puukko
liimaa
kolme 3 mm helmeä
valkoista kangasta
paperi- tai lankapäällysteistä rautalankaa
akryylimaaleja
sivellin
tummanruskeaa villalankaa
vaaleanruskeaa villalankaa
vaaleanruskeaa ompelulankaa

1. Katkaise yksi tulitikku kolmeen osaan. Halkaise tikut puukolla puoliksi. Hio päät siisteiksi. Näistä tulee päällilaudat.



2. Katkaise kahdesta tulitikusta kaksi 1,5 cm pätkää. Halkaiset pätkät puukolla. Hio päät siisteiksi. Näistä tulee jalat.

3. Liimaa kolme päällilautaa kahden jalan päälle siten, että ne ovat jalan leveyden verran keskikohdan vieressä. Liimaa toiset laudat ja jalat peilikuvaksi.


4. Liimaa kyljet yhteen.





5. Maalaa seimi kuluneen ruskeaksi.


6. Liimaa sisalkuitua seimeen pehmusteeksi.


7. Katkaise rautalangasta kaksi 4 cm pätkää, kaksi 2,5 cm pätkää ja yksi 2,2 cm pätkä.


8. Taivuta lyhin rautalanka kapeaksi lenkiksi ja liimaa päät helmen sisään.



9. Taita pisimmät rautalangat puoliksi ja liimaa helmet taitteeseen.


10. Kiepauta jäljellä olevat rautalangat vartalon ympäri käsiksi. Laita väliin liimaa. Taita jalkaterät eteenpäin.



11. Leikkaa kankaasta

kapalo 1 kpl 2 cm x 3 cm
huivit 2 kpl 2 cm x 2 cm
kaapu 2 kpl 2 cm x 3,5 cm
liivi 2 kpl 1,5 x 3,5 cm.


12. Taita kapalo pitkittäin kahtia ja liimaa keskietu vauvan päähän.



13. Taita sivut alas eteen ristiin ja liimaa kiinni.



14. Taita reunat vielä kerran eteen ja liimaa kiinni. Liimaa alareunan mahdolliset hapsut nurjalle.


15. Taita kaapu tai liivi puoliksi ja leikkaa keskelle helmenmentävä pääntieviilto. Pue vaate hahmolle. Taita kaavun reunoja sisälle päin ja liimaa kiinni. Kuvassa naiselle on puettu liivi ja miehelle kaapu. Liimaa vaatteiden etu- ja takaosat vartaloon.



16. Taivuta rautalankakäsiä alas- ja eteenpäin.


17. Maalaa hamojen vaatteet. Muotoile kosteita helmoja samalla ja anna kuivua.


18. Halkaise jäljellä olevat kaapu ja liivi puoleen väliin asti ja liimaa reunat nurjalle.



19. Pue kaapu naiselle ja liivi miehelle. Rypistele ja asettele ja liimaa kiinni.


20. Maalaa päällimmäiset vaatteet.


21. Leikkaa ruskeista villalangoista kolmen-neljän millin pätkiä ja liimaa niitä hiuksiksi ja miehelle myös parraksi.


22. Taita huivi kulmittain puoliksi ja liimaa päähän. Tee taakse laskoksia ja liimaa kiinni selkään.



Tässä vaiheessa kuvauksia tyttäreni sanoi: " Nyt äiti ottaa tämän vauvan syliin."  Ja Jeesus pääsi Marian käsivarsille. :)


23. Liimaa miehen huivin päälle takaraivolle kaksi kierrosta ompelulankaa huivinpidikkeeksi.


24. Taivuta käsiä sopiviin asentoihin ja laita vauva seimeen.


25. Tallitaustan voit tehdä ruskeaksi maalatusta valkoisesta paperista. Tallin takaseinien yhteisleveys on 3,5 cm. Katto on 1 cm leveä ja yhteensä 3 cm pitkä.




 26. Aseta Jeesus, Maria ja Joosef tallin eteen. Valmis!


Kaunista Joulunaikaa
 kaikille osallistuneille! 

t: Sanni