Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Keittiöhylly

Keittiöprojekti etenee ja tein pienen hyllyn seinälle. Valmiit hyllyt, joita minulla on, olivat niin kovin massiivisia. Askartelutikkuja, tapettia, pahvia, kattotiilistä jäänyt reuna ja sorvauksia...






Sitten pitää penkoa, mitä pikkutavaroita löytyisi somistukseksi!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Mallinukkeja

Ensi viikon sunnuntaina on taas Forssassa Wanhanajan lelumarkkinat ja aion mennä paikalla myyjäksi. Myytäviä nukkekotitavaroita on jäänyt edellisiltä markkinoilta , mutta ainahan haluaa tehdä jotakin uutta.

Tällä kertaa tein mallinukkeja. Raidallinen kangas ei oikein asettunut, joten pidän raidallisen mallinuken itse, mutta muuten nämä kaikki tulevat myyntipöydälle. Valkoinen on miesvartalo, muutama pienemmistä sopisi lapsiksi tai pienemmän mittakaavan nukkekotiin.



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ullakko

Osallistuin Nukkekotiyhdistyksen vintti-kilpailuun ja nyt kun Model Expo ja äänestys ovat ohi, saa julkaista kuvia tämän kevään projektistani.

This is an attic I made for a competition. Voting is now over and I can publish some pictures of my spring project. Items are mainly made by me.

Tällaisen tekstin laitoin saatteeksi:



Leppäkiven kartanon ullakko

”Nuori runoilijasielu Hilda katselee ullakkohuoneen ikkunoista Leppäkiven kartanon peltojen yllä kieppuvaa naakkaparvea. Ote mustasta sulkakynästä jämäköityy ja katse siirtyy takaisin valkoiseen paperiin. Kynä kirjoittaa muutaman rivin ja ajatus harhautuu sisälle huoneeseen. Seinän raosta puhaltava kevättuuli heilauttaa isotädin hääpuvun helmaa ja liekki öljylampussa niiaa. Hyllyjen ja seinänvierten esineet kertovat suvun tarinaa useamman sukupolven ajalta. Tyttö hymyilee ja kirjoittaa taas sanan tai kaksi.”

Ullakon seinät on rakennettu puusepänverstaan hukkapaloista. Lattia on askartelutikuilla laudoitettua vaneria ja katon vaneri on pinnoitettu pahvisilla kattotiilillä. Esineet ullakossa ovat itse tehtyjä korttiaskarteluun tarkoitetusta kartongista leikattuja kehyksiä, 1800-luvulta peräisin olevaa nukenpäätä ja uutta valaisinta lukuun ottamatta. Seinällä roikkuu aitoja pellavavyyhtejä, runoilijan erkkeri-ikkunan peittona on kulma vanhasta nenäliinasta, yksi mattorullista on vanha lakanapitsin pala ja kuivakukat olen kerännyt omasta, kuivatusta hääkimpustani.

Jos näet ullakolla liikettä, saattaa se olla siipiään venyttelevä lepakko tai tavaroiden takana piilotteleva hiiri.



Tuoli on tehty rottingista, pahvista, vaahtomuovista ja pellavakankaasta.


Purjevene on dass-massaa, hammastikkuja ja puuvillaa. Täytetty bambi on sahattu seinäkoristeesta. Matkalaukut ovat maalaamalla patinoitua tekonahkaa.

Lattialuukusta "pääsee" alakertaan.





Antiikkinnen polkupyörä on tehty rautalangasta, sähköjohdosta ja kartongista. Satula on paksua nahkaa.





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tarjottimia

Tein muutamia puutarjottimia myöskin viikonloppuna myytäväksi.







Turun messut

Menen huomenna ja sunnuntaina Turun Messukeskukseen myymään nukkekotijuttujani. Messut ovat auki 10-17 molempina päivinä. Lisätietoja www.nukkekotimessut.fi.

Näin ihanan peilin kuvan sisustuslehdessä ja tein myyntiin muutamia samantyylisiä vintage-peilejä.






perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lokerikko



Kiersin hiihtolomalla raumalaisia kirpputoreja, kuinka ollakkaan :), ja löysin vanhan puisen lokerikkolaatikon. Vanhat rasiat ovat muutenkin ihania, mutta tästä päätin tuunata jonkinlaisen myyntitelineen markkinoita varten.

I bought an old wooden box from flea market. Lovely as it is, but I decided to make a little sales article stand.



Tein kannesta pienen huoneen lisäämällä hyllyn. Lattiaan tuli laudoitus, seinään tapetti ja boordi ja ainoaksi kiintohuonekaluksi pieni, valkoinen hylly. Hyllyn tein puunpalasta ja rautalangasta.

I made a little room by adding a floor, some wallpaper and a small shelf.


 
Huoneen voi sisustaa lokerikkoon aseteltujen myyntiartikkeleiden teeman mukaisesti vaikkapa ompelunurkkaukseksi.

The room can be decorated with articles that are sold in those smaller boxes.










sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Huovutettu nalle

Löysin kouluajoilta jääneitä pikkupussukallisia eri värisiä villoja ja huovutusneulan ja päätin kokeilla jotakin pientä. Tuloksena sormissa joitakin reikiä ja tällainen pikkuinen nalle.



 




keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ostoksia Tampereen markkinoilta

Kiitokset kaikille asiakkailleni! Kaksi ensimmäistä tuntia oli väkeä ruuhkaksi asti ja kaksi viimeistä tuntia oli aikaa kierrellä tutkimassa muiden myyjien pöytien tarjontaa. Ja kaikki tämä lähti minun nukkekoteihini...


 Christian Lundkvistin alelaarista koottu pöytäryhmä,


arvan osto toi Nukkekotiyhdistyksen pöydässä ihanan keilasetin minulle, joka en koskaan voita arpajaisissa mitään, jes!,


minikokoisia huopaeläimiä oli naapuripöydässäni Nina Tuomistolla,


 muutaman millin kokoisia pyykkipoikia Mirka Saloselta,


käytetty metallihylly Tuula Juolalta, tyynyt ja kirja pohjakartan mukaan Riitta ja Anette Rajamäeltä, kettutaulu, joka on siis oikea puuintarsia (ketulla kokoa puoli senttiä) naapuripöydästä Nina Tuomistolta,



useampi virkattu kori Irma Ojamäeltä, villalankakulho Hannele Lemmetyiseltä,


paperinen ikkunan poka Sanna Suvelalta ja


lasieläimiä Tuula Juolalta. Koiran korkeus on noin 6 mm ja hepan 1,3 cm.


Minihalin pöydässä pengoin kirppislaatikoita ja löysin lautasia, tarjottimen,


kukkaruukkuja, korin,


viherainesta kattoterassille ja


suklaarasioita.


Tuula Juolan pöydästä löysin myös tämän ihanan fillarin.


Pikkiriikkinen lasilintu on Minna Mäkiseltä.
 

Minihalin ihania printtiarkkeja lähti mukaani kaksi.


Työkalut olivat tuliaisia pojalleni, joka niillä on jo ahkerasti remontoinut. Lisäksi ostin paketin hedelmämassatankoja, mutta tytär ihastui niihin niin ikihyviksi, että on pienet omenat ja kiivit jo jonnekin jemmannut. Eikä itsekään enää muista minne :) Etsinnät jatkuvat...